Yhdistys
Kalasatama on asuinalueena nuori, mutta siellä on ollut virkeää asukastoimintaa alusta asti. Kalasatama-liike on ollut vaikuttamassa muun muassa alueen liikennejärjestelyihin ja luonut yhteishenkeä asukkaiden kesken. Alueen kasvaessa heräsi keskustelu siitä, tulisiko toimintaa kehittää perustamalla asukasyhdistys. Perustava kokous järjestettiin 14.12.2016 ja toiminta käynnistyi aktiivisena heti vuoden 2017 alusta.
Yhdistyksen toiminnan ydinajatuksena on toimia asukkaiden toiveiden mukaisesti. Se on kaikkien Kalasataman alueen asukkaiden ja alueella toimivien yhteisöjen yhdistäjä, edunvalvojana ja viihtyvyyden lisääjä. Se ottaa kantaa erilaisiin aluetta koskeviin kysymyksiin. Kalasataman asukasyhdistys osallistuu myös laajemmin Helsingin kehittämiseen tukemalla sellaista yhteiskunnallista toimintaa, joka on yhdistyksen tavoitteiden mukaista.
Säännöt ja päätöksenteko
Yhdistyksen sääntöihin voit perehtyä lataamalla Kalasataman asukasyhdistyksen säännöt (pdf).
Yhdistyksen ylin päättävä kokous on vuosikokous, jossa muun muassa vahvistetaan toimintasuunnitelma ja valitaan hallitus. Seuraava vuosikokous järjestetään alkukeväästä 2024.
Jäseneksi liittyminen
Liity jäseneksi ja tule mukaan! Liittyminen helposti Holvi-verkkokaupan kautta, kaupan osoite on https://holvi.com/shop/kalasatama. (Jos linkki ei toimi, voit kopioida sen selaimeesi.)
Lisäksi jäseneksi voit liittyä maksamalla normaalin tilisiirron, seuraavilla tiedoilla:
TILINUMERO: FI90 7997 7997 4910 84
BIC/SWIFT: HOLVFIHH
VASTAANOTTAJA: Kalastaman asukasyhdistys ry
VIESTIKENTTÄÄN: Etu- ja sukunimi sekä osoite (pakollisia tietoja).
Pyydämme täyttämään viestikenttään oman sähköpostiosoitteesi, jotta voimme lähettää tärkeää tietoa jäseneduista ja vuosikokouksista.
Jäsenyys maksaa 15 euroa vuosi. Myös kannatusjäsenyys on mahdollista. Henkilökannatusjäsenen maksu on 30 euroa vuosi ja yhteisökannatusjäsenen 100 euroa. Halutessasi voit tutustua tarkemmin jäsenkriteereihin.
Kiinnostaako yhteistyö yhdistyksen kanssa Kalasataman alueen kehittämiseen liittyen? Ole yhteydessä hallitukseen.
Henkilötietojen käsittely
Henkilötietojen käsittelystä löydät asiaa täältä.